Debattibaari

Minkälaista Euroopan unionia Suomi rakentaa?

Avattu: 07.09.17

Keskustelua moderoi: Joonas Pörsti

14 vastausta

Rusinat pullasta: Suomi on kiinnostunut  lähinnä puolustuksesta

  • Junckerin ja Macronin syyskuiset linjapuheet enteilevät, että EU-juna kulkee eteenpäin.
  • Suomella olisi nyt mahdollisuus vaikuttaa suuntaan: mikä olisi Suomen etujen mukaista?
  • Onko mahdollista syventää yhteisvastuuta vain puolustuksessa ja sivuuttaa muut alueet?

 

Sipilän hallitus on valmis etenemään määrätietoisesti EU-puolustusyhteistyössä. ”Tulemme varmasti olemaan siellä kaikessa mukana”, pääministeri Juha Sipilä korosti syyskuun Ulkopolitiikka-lehdessä julkaistussa haastattelussaan. Suomi on valmis etenemään puolustusyhteistyössä, vaikka se tarkoittaisi eritahtisuuden lisääntymistä EU:ssa.

 

Mutta voiko yhteistyötä lisätä vain Suomen marssijärjestyksen mukaisesti puolustuksessa, terrorismin vastaisessa toiminnassa ja kyberturvallisuudessa? EU on kokonaisuus, jossa yksi osa vaikuttaa muihin.

 

Voiko yhteisvastuuta enää sivuuttaa taloudessa ja maahanmuutossa, kuten Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kysyi eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa 28. syyskuuta. Nyt olisi ainakin paikallaan selkiyttää unionin instituutionaalista toimintaa ja demokraattisia pelisääntöjä, kuten Helsingin yliopiston tutkija Timo Miettinen katsoi samassa seminaarissa.

 

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin syyskuiset linjapuheet enteilevät, että juna kulkee eteenpäin. Ranskan poliittiset avaukset ovat vieneet EU:ta ennenkin eteenpäin, muistuttaa professori Niilo Kauppi Debattibaarin puheenvuorossaan. Euroopan komissio esittää ehdotuksia EU:n pankkiunionin viimeistelemiseksi 11. lokakuuta ja Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämiseksi 6. joulukuuta.

 

Kulkeeko Suomi sammutetuin lyhdyin kohti tärkeitä päätöksiä?

 

Tämä kysymys on ollut pontimena EU-keskustelun järjestämiseen Debattibaarissa. Laajemmalle julkiselle keskustelulle on tarvetta, ja sinulla on mahdollisuus osallistua siihen näillä sivuilla 22.10. saakka. Sen jälkeen keskustelu vedetään yhteen ja toimitetaan valtioneuvoston EU-ministerivaliokunnalle, eduskunnan suurelle valiokunnalle, tasavallan presidentille ja europarlamentaarikoillemme.

 

Debattibaarissa on kaksi pöytää, ja molemmissa vapaita paikkoja! Ensimmäisessä keskustellaan Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämisestä. Toisessa keskustellaan EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Pöytää saa toki vaihtaa halutessaan, ja molemmissa on syytä ottaa kantaa esimerkiksi EU:n demokraattiseen ulottuvuuteen.

Euroalue kuntoon ennen kuin laiva on karilla

 

 

Keskustelun Debattibaari-alustalla mahdollistaa Avoin yhteiskunta ry Eurooppatiedotukselta saamansa kilpaillun kansalaisjärjestöapurahan (8000 e) turvin. Avoin yhteiskunta ry on vuonna 2010 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää avointa ja faktapohjaista tiedonvälitystä ja keskustelua. Yhdistyksen ensimmäinen hanke oli vuoden 2014 eurovaaleihin perustettu Faktabaari.fi -faktantarkastuspalvelu. EU-debatin moderaattorina toimii Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö Joonas Pörsti.

 

Keskustelu on avoin, ja siihen voi osallistua hyvin argumentoiduilla ytimekkäillä kommenttikirjoituksilla kirjautumalla palveluun omalla sähköpostiosoitteella täällä. Tutustu tarkemmin keskustelun sääntöihin ja EU-debatin tiedotteeseen.  Materiaali on vapaasti lainattavissa, kunhan lähde mainitaan.

Kippis! Keskustelu jatkukoon.

 

Joonas Pörsti
EU-debatin isäntä
joonas@debattibaari.fi