Debattibaari

Unionin uudistaminen on Suomenkin etu

Kirjoitettu: 11.09.17

Kirjoittaja: Olli Rehn

Olli  Rehn on Suomen Pankin johtokunnan jäsen. Kuva: Moritz Kosinsky/ Wikipedia

  • Vakaan kasvun ja työllisyyden turvaaminen edellyttää rahaliiton yhä hauraiden kohtien korjaamista.
  • Euroalueen uudistamisen painopiste on syytä pitää lähiaikoina pankkiunionin viimeistelyssä – sijoittajavastuuta toteuttaen.
  • Euroalueesta ei tule liittovaltiota, eikä se myöskään hajoa. Ääripäiden välillä on realistinen kolmas tie, lujalla pohjalla toimiva vakausunioni.

 

 

On nähtävissä merkkejä siitä, että EU:ssa on alkamassa isojen strategisten valintojen aika. Tässä keskustelussa meidän suomalaisten ei kannata jäädä sivustakatsojiksi tai ryhtyä siilipuolustukseen, vaan pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan työ Euroopan uudistamiseksi johtaa.  
 
Keskustelun vauhdittumisen syyt eivät ole ideologiset, vaan käytännölliset. Maanosamme poliittista ja taloudellista maisemaa hallitsevat tällä hetkellä haasteet, jotka vaativat jäsenmaiden yhteistyötä ja yhteistä politiikkaa. Euroopan unionin tulevaisuus muotoutuu sen myötä, miten ajan vaatimuksiin vastataan.  
 
Geopoliittiset ongelmat korostuvat, etenkin Venäjän voimapolitiikka ja epäilyt presidentti Trumpin sitoutumisesta Eurooppaan. EU:n oman turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittäminen on siksi, hyvistä syistä, noussut asialistalle. Myös Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan epävakaus heiluttaa Eurooppaa. Unionin kykyä toimia tehokkaasti ja yhtenäisesti rajavalvonnassaan kannattaa vahvistaa.  
 

***

 
 
Talousrintamalla edessä on talous- ja rahaliiton vahvistaminen. Euroalueen elpyminen käynnistyi keväällä 2013 ja kasvu jatkuu nyt viidettä vuotta. Samalla kun suurimmat budjetti- ja vaihtotasealijäämät on saatu hallintaan, on koko alueen työllisyys parantunut merkittävästi vuodesta 2013 lähtien.  
 
Kriisin perintö on silti raskas valtioiden velkaantuneisuuden ja monissa maissa jatkuvan korkean työttömyyden muodossa. Eräissä maissa pankeilla on kriisin jäljiltä paljon ongelmaluottoja. Kriisin jälkien korjaaminen kestää pitkään, vaikka talouskasvu sitä helpottaakin.  
 
Toipuminen ei tarkoita paluuta kriisiä edeltävään järjestelmään. Vuosina 2010- 2012 toteutetut sääntöuudistukset jo olennaisesti vahvistivat euroalueen kriisinsieto- ja uudistumiskykyä. Vakaa kasvu ja työllisyys vaativat kuitenkin sitä, että kriisin paljastamat rahaliiton yhä hauraat kohdat on korjattava. Kun kuulumme euroalueeseen, on luonnollisesti myös meidän etumme mukaista, että rahaliitto toimii vakaasti ja tukee kestävää kasvua ja työllisyyttä.  
 
Kriisin syitä tarkasteltaessa tärkein opetus on rahoitusjärjestelmän vakauden merkitys. Se sivuutettiin talous- ja rahaliittoa 1990-luvulla rakennettaessa, mistä maksettiin karvaasti kaksoistaantumana 2008–2012. Tätä valuvikaa korjataan parhaillaan pankkiunionilla, joka tarkoittaa yhteistä pankkivalvontaa, yhteistä pankkikriisien hoitomekanismia ja askelia kohti yhteistä talletussuojaa.  
 
Euroalueen uudistamisen painopiste onkin lähiaikoina syytä pitää pankkiunionin viimeistelyssä. Yhteisen talletussuojajärjestelmän tulee olla riittävän vahva ylläpitämään luottamusta huonoinakin aikoina. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi jälleenvakuutuksen periaatteella. Myös yhteistä kriisinratkaisurahastoa on syytä vahvistaa sen uskottavuuden vuoksi. Nämä asiat ovat tärkeitä varsinkin Suomen kaltaisille pienille maille, joissa toimii maan kokoon nähden suuria pankkeja.  
 
Pankkiunionin viimeistely vaatii kuitenkin nykyisten pankkiongelmien siivoamista pöydältä kansallisin ratkaisuin ja sijoittajavastuuta toteuttaen.  

***

 

Valmiutta rahoituskriisien hallintaan tarvitaan. Moraalikatoa koskeva kysymys on tärkeä, mutta jos keskitytään vain ja ainoastaan siihen, euroalue on yhä liian hauras ja toisaalta kankea liikkeissään, kun seuraava kriisi iskee.  
 
Kriisin toinen opetus onkin se, että rahaliitossa tarvitaan sellainen yhteinen vakauttaja – talousjournalismin ja kansankielen ilmaisua lainaten ”iso sinko” – joka pystyy ennalta ehkäisemään ja tarvittaessa lieventämään rahoitusmarkkinoilla syntyviä paniikkeja. Tätä tehtävää ovat menestyksellä hoitaneet EKP ja vuonna 2012 perustettu Euroopan vakausmekanismi EVM, kumpikin oman mandaattinsa mukaisesti – EKP lähinnä rahoitusjärjestelmän ja EVM jäsenvaltioiden vakauden kannalta. Jälkimmäinen myöntää hätärahoitusta reformeja vastaan ja lainaa resurssit tähän markkinoilta ensi luokan luottoluokituksensa varassa. EVM:n kykyä toimia joustavasti oman tehtävänsä hoitamiseksi, esimerkiksi IMF:n käyttämillä valmiusluotoilla, on syytä vahvistaa.  
 
EVM:sta on myös kaavailtu ”Euroopan valuuttarahastoa”, joskin käsitykset sen toimenkuvasta vaihtelevat. Yhdet siirtäisivät sille finanssipolitiikan seurannan, toiset tekisivät siitä euroalueen investointirahaston, kolmannet jotain muuta. Tarvitaan paljon valmistelutyötä ja keskusteluja ennen kuin valmista syntyy.  
 
Rahoituskriisien taustalta löytyy yleensä aina merkittävä makrotalouden epätasapaino, kuten kilpailukyvyn menetys ja/tai vaihtotaseen alijäämä. Tällaisten epätasapainojen ennalta ehkäisemiseksi tarvitaan jatkossakin jäsenvaltioiden talouspoliittista koordinaatiota, jota on varaa yksinkertaistaa ja kohdentaa paremmin reformeja tukevaksi. Tavoitteena tulee olla kestävää kasvua tukevien uudistusten edistäminen ja julkisen talouden kestävyys.  
 
Euroalueesta ei tule liittovaltiota eikä tulonsiirtounionia, mutta – toisin kuin usein kuulee väitettävän – se ei myöskään hajoa vain sen takia, ettei siitä tule sellaista. Ääripäiden välillä on realistinen kolmas tie, sellainen lujalla pohjalla toimiva vakausunioni, jossa jäsenvaltioiden oma vastuu talouden kestävästä kasvusta ja talouspolitiikan yhteinen koordinaatio ovat tasapainossa sen vakuutusturvan kanssa, mitä yhteiset rakenteet tarjoavat riskien hallintaan.  
 
Kirjoittaja on Suomen Pankin johtokunnan jäsen. Hän työskenteli EU:n talous- ja raha-asioista vastaavana komissaarina vuosina 2010–2014.

Keskustelun loppuun