Debattibaari

“Darwinistinen euro ei ole Suomen etu”

Kirjoitettu: 07.09.17

Kirjoittaja: Antti Ronkainen

  • Antti Ronkainen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

    Saksa ja Ranska linjaavat mahdollisesti jo lokakuussa Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta.

  • Suomen hallitus tukee Saksan visiota Euroopan valuuttarahastosta, mutta laajempi julkinen keskustelu Suomen EMU-kannasta on käymättä.
  • Suomi sanoo ”ei” yhteisvastuulle ja ”kyllä” keskuspankkirahoitukselle samalla kun EMU-maiden välisten jakolinjojen annetaan kasvaa.

 

 

Yhteisvaluutan erityispiirre on, että finanssipolitiikka on kansallista, mutta rahapolitiikka ylikansallista. Euromaiden ja Euroopan keskuspankin (EKP) välinen työnjako ei ole ollut eurokriisin aikana selkeää, minkä seurauksena ratkaisut ovat olleet riittämättömiä ja jääneet viime tippaan.

 

Saksa ja Ranska näyttävät päässeen yhteisymmärrykseen, että euroalue tarvitsee EKP:n vastinpariksi valtiovarainministeriön (Financial Times 29.8.). Tulevien kriisien ratkaisun kannalta on oleellista, minkälainen siitä tulee. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on esittänyt euromaiden verovaroista kerättävää yhteistä budjettia, jotta rahaliitto kykenisi vastaamaan tehokkaammin kriiseihin.

 

Sen sijaan Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan Euroopan vakausmekanismi (EVM) ja sen nykyiset varat riittävät rahaliiton valtiovarainministeriön pesämunaksi (Politico 29.8.).

 

Saksan visiossa EVM:stä kehitettäisiin ”Euroopan valuuttarahasto”, mikä mahdollistaisi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) vetäytymisen troikasta ja tulevista tukipaketeista. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäublen mukaan vakausmekanismille siirrettäisiin EU-komission vastuita vahtia euromaiden budjettikurin toteutumista (HS 23.8.).

 

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan Suomen ”kannattaa tukea” Saksan esitystä. Juha Sipilän hallitus jatkaa lipposlaista linjaa siinä mielessä, että EU:n kehittämiseen osallistutaan tiiviissä yhteistyössä Saksan kanssa. Lisäksi Sipilän hallitusohjelmassa vastustetaan saksalaisessa hengessä tulonsiirtojen ja yhteisvastuun lisäämiseen perustuvaa EMU-integraatiota (hallitusohjelma, s. 33).

 

Rahaliiton suuntaan vaikuttavat keskeisesti Saksan seuraavan hallituksen kokoonpano sekä Saksan ja Ranskan yhteistyö. Saksan ja Ranskan on määrä pitää lokakuussa kahdenkeskinen huippukokous, jossa sovittaisiin rahaliiton tulevat suuntaviivat (Reuters 31.8.). Loput euromaat hyväksyisivät Saksan ja Ranskan kompromissin ensi vuoden alkupuolella ennen kuin Brexitiin liittyvät neuvottelut EU-budjetista alkavat. Onkin mahdollista, että ”Macrokkelin” kompromissi on valmis jo ennen Suomen tammikuisia presidentinvaaleja.

 

***

 

Tässä aikataulussa julkiselle keskustelulle Suomen EMU-kannasta ei juuri jää aikaa. Perussuomalaisia lukuunottamatta kaikki oppositiopuolueet olivat hyväksymässä EVM:n perustamista Jyrki Kataisen sateenkaarihallituksessa. Nykyisten oppositiopuolueiden hiljaisuus Euroopan integraatioon liittyvissä kysymyksissä viittaa siihen, että Suomen EMU-kannasta vallitsee laaja konsensus.

 

Saksan kanssa liittoutuminen voi olla järkevää, jos tarkoituksena on maksimoida pienen maan vähäinen poliittinen painoarvo ”kaikissa pöydissä”. Arvioitaessa Suomen EMU-kannan mielekkyyttä tulee kuitenkin tiedostaa tämän strategian poliittiset lähtökohdat ja tavoitteet.

 

Ensinnäkin Sipilän hallituksen linja yhteisvastuun vastustamisesta perustuu EKP:n poikkeuksellisiin toimiin eurokriisin aikana. EKP:n johtaja Mario Draghi lupasi kesällä 2012 ostaa loputtomasti euromaiden velkakirjoja sen jälkeen, kun euromaat eivät saaneet aikaiseksi vakausmekanismia, joka olisi kyennyt pelastamaan Italian ja Espanjan.

 

Mikäli EKP peruisi lupauksensa, erityisesti taloudellisissa ongelmissa olevien euromaiden valtionlainojen korot nousisivat ja jäsenmaat joutuisivat kasvattamaan merkittävästi EVM:n kapasiteettia, mikä lisäisi myös finanssipoliittista yhteisvastuuta. EKP on ostanut poikkeuksellisilla toimillaan euromaille aikaa ratkaista kriisinsä.

 

Suomen hallitus ymmärtää yhteisvastuun liian kapeasti, sillä Suomen jyrkkä linja finanssipoliittisen yhteisvastuun kasvattamisen vastustamisesta perustuu rahapoliittisen yhteisvastuun kasvattamisen hiljaiseen hyväksymiseen. Tämän johdosta Suomen hallitus ei ole ottanut lainkaan kantaa siihen, tulisiko EKP:n mandaattia muuttaa osana rahaliiton kehitystä.

 

Toiseksi Suomen linja vakausmekanismin toimivaltuuksien lisäämisestä tarkoittaa vallansiirtoa EU-instituutioilta jäsenmaille. EVM on EU-lainsäädännön ulkopuolella toimiva rahasto, jonka varoista päättävät jäsenmaat keskenään. Käytännössä Suomi ja Saksa ajavat linjaa, jossa vahvoille maille annettaisiin valtuuksia puuttua ”heikkojen” maiden asioihin. Alexander Stubbin sanoin euro on ”darwinistinen järjestelmä, jossa vahvat pärjäävät”. (Valtioneuvosto 17.11.2011)

 

***

 

Vahvojen vallan kasvattaminen on kuitenkin euroalueen vakauden kannalta epäsymmetristä, sillä kurittamalla kriisimaita keskitytään ainoastaan liiallisiin alijäämiin samalla kun suuria ylijäämiä lähinnä ihaillaan. Euromaiden välisten vaihtotaseiden yli- ja alijäämien epätasapaino on rahaliiton keskeisimpiä ongelmia. Suomen linja ennemminkin ylläpitää kuin ratkaisee tätä ongelmaa.

 

Suomen nykyinen linja on omiaan ruokkimaan rahaliiton taloudellisia ja poliittisia jännitteitä. Suomi ei edistä Euroopan unionissa perinteistä pohjoismaista hyvinvointimallia vaan hyvinvointinationalismia. Hyvinvointi ansaitaan kilpailemalla muiden maiden kanssa ja hyvinvointi on tarkoitettu ainoastaan oman maan kansalaisille. Budjettikuri ja kilpailukyvyn vaaliminen menevät hyvinvointipolitiikan edelle.

 

Julkisessa keskustelussa rahaliiton tulevaisuudesta tulisi huomioida lyhyen tähtäimen vallan maksimoinnin lisäksi pidemmän tähtäimen poliittiset näkymät. Rahaliiton ongelmien ratkaisemiseksi on purettava nykyinen asetelma, jossa finanssipolitiikka on kansallista ja rahapolitiikka ylikansallista. Tämä tarkoittaa joko täysiveristä euroalueen valtiovarainministeriötä EKP:n vastinpariksi tai yhteisvaluutasta eroamista, jolloin kansallisen finanssipolitiikan vastinpariksi palaa suvereeni keskuspankki.

 

Molemmat ratkaisut ovat poliittisesti vaikeita, minkä seurauksena poliittisesti ”helpointa” ratkaisua ollaan valitsemassa lyhyellä tähtäimellä. Suomen nykyinen EMU-linja lisää kuitenkin valtioiden välistä kilpailua, vahvistaa kansallisia intressejä ja kasvattaa maiden välisiä intressiristiriitoja. Siksi se on sekä taloudellisesti että poliittisesti epätarkoituksenmukainen ratkaisu euroalueen ongelmiin.

 

Keskusteltaessa Suomesta osana euroa tulisikin pohtia, missä määrin on Suomen etu edistää darwinistista projektia, joka ruokkii nationalismia ja kansojen välistä epäluuloa.

 

Antti Ronkainen

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla. Ronkaisen väitöskirja käsittelee Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkien poikkeuksellisten toimien poliittisuutta finanssikriisin jälkeen. Kotisivu: anttironkainen.fi ja Twitter: @anttironkainen