Debattibaari

Faktantarkistuskeskustelun yhteenveto

Kirjoitettu: 18.05.15

Kirjoittaja: Tuomas Muraja

Keskustelijat:

Johanna Vehkoo, toimittaja ja Long Playn perustaja
Anne Leppäjärvi, Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun toimittajakoulutuksen johtaja
Heikki Kuutti, tutkija, Jyväskylän yliopisto
Aki Suokko, blogisti, Ilmastotieto
Sampo Mielityinen, lehtori, Haaga-Helia
Mikko Salo, Faktabaarin isäntä
Raine Tiessalo, toimittaja

 

Faktantarkistus on oma erityinen taitonsa, jota pitää opettaa ja opiskella

 

“Journalismi on määritelmänsä mukaisesti faktapohjaista”, toimittaja ja Long Playn perustaja Johanna Vehkoo katsoo Debattibaarin, faktantarkistusta koskevassa keskustelussa.

Vehkoon mukaan juuri faktapohjaisuus erottaa journalismin PR:stä, propagandasta ja fiktiosta.

Hän muistuttaa, että Suomessa faktantarkistuksesta on alettu keskustella vasta hiljattain.

“Sitä on pidetty itsestäänselvyytenä – tottakai faktat tarkistetaan! Todellisuudessa toimittajaopiskelijoille ei ole erikseen opetettu tarkistuksen metodeja eikä suomalaisissa lehdissä ole sitä varten erityisiä käytäntöjä. On hyvä, että aiheesta nyt keskustellaan.”

Vehkoo uskoo, että syitä faktantarkistusbuumille on ainakin kaksi: “Politiikan faktantarkistuksen nousu kansainväliseksi liikkeeksi ja se, että verkko tuo virheet paremmin esille.”

 

 

Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun toimittajakoulutuksen johtaja Anne Leppäjärvi kysyy, löytäisikö järjestelmällinen faktantarkistus toimituksiin toimittajakoulutuksen kautta.

“Opetamme kyllä faktantarkistusta, mutta siinä määrin kuin suomalaisissa toimituksissa sitä keskimäärin tehdään. Mitä suomalainen toimitus voisi oppia järjestelmällisestä faktantarkistuksesta?”

Faktatarkistus on ainoa keino puuttua median kertomien tietojen ja asioiden paikkansapitävyyteen. Näin katsoo tutkija Heikki Kuutti Jyväskylän yliopistosta.

“Virheellinen kuva julkisuudessa käsiteltävistä asioista voi syntyä toimituksen puutteellisesta lähdevalinnasta sekä juttuun valittujen tietojen tarkkuudesta, riittävyydestä, keskinäisistä painotuksista ja asiayhteyksistä. Sinällään paikkansapitäviä faktoja ja niiden merkityksiä toimittajat voivat tulkita väärin ja synnyttää mediayleisölle tätä kautta virheellisen käsityksen jutussa käsitellystä asiasta. Useinkaan tällaisissa tapauksissa jutun synnyttämiin mielikuviin ei voida puuttua faktatarkistuksella”, Kuutti kirjoittaa.

 

 

Energia- ja ilmastoasioissa faktan ja siitä luodun mielikuvan välillä oli usein räikeä ristiriita

Energia- ja ilmastoblogisti Aki Suokko näkee, että faktantarkistukselle oli selvästi tilausta energia- ja ilmastoasioissa.

“Energia- ja ilmastoväitteistä osa oli hyvin laajoja kysymyksiä tarkastettavaksi eikä niitä voinut helposti luokitella oikeiksi, vääriksi tai 50-50-tyyppisiksi.

Väitettä ei pitäisi ottaa tarkasteluun, jos sitä ei voi osoittaa ”riittävän” vääräksi tai oikeaksi? Esimerkiksi jotkut väitteet voivat olla ”ei-edes-väärin”- tyyppisiä, jolloin ne ovat enimmäkseen väärin, mutta joudutaan luokittamaan 50-50. Tällaiset kysymykset sopivat debattibaariin? Osa väitteistä oli kuitenkin selkeästi luokiteltavissa oikeiksi tai vääriksi”, Suokko kuvailee.

 

 

Haaga-Helian lehtori Sampo Mielityinen mustuttaa, että myös väitteitä ”kansan” tai ”asukkaiden” tahdosta olisi syytä tarkistaa.

“Kansan tai vaikkapa tietyn alueen asukkaiden tahtoon vetoaminen on klassinen politiikan argumentti. Osin se on varmasti vilpitöntä ja relevanttiakin, pitäisihän Suomen olla kansanvaltainen maa; sitä voidaan kuitenkin käyttää myös sumuverhona sille, että keskustelijan omat argumentit ovat heikkoja. Median tulisikin laittaa keskustelijat tiukille: Miten tämä väitetty kansan tai asukkaiden tahto on selvitetty? Luotettavalla haastattelu- tai kyselytutkimuksella? Median tai puolueen hutaisten toteuttamalla nettikyselyllä? Baarikierroksella? – Perustelujen penääminen pakottaisi tarkkuuteen.”

 

 

Faktabaarin isäntä Mikko Salo sanoo, että valtaosa palautteenantajista osoitti kiinnostusta rahoittaa faktantarkitushankkeita joukkorahoituksen turvin.

“Vaikka aikeista on matkaa vielä tekoihin, joukkorahoitus voisi toimia lukijoiden sitoutumista ja toiminnan neutraliteettiä tukevana täydentävänä rahoitusmuotona”, Salo pohtii.

 

 

Debattibaarin perustajajäsen, toimittaja Raine Tiessalo kiteyttää keskustelun oivallisesti:

“Jos journalismi ei nojaa faktoihin, se ei ole journalismia. Harmittavan usein toimittajat eivät malta tai osaa perustaa ajatteluaan ja kielenkäyttöään faktoille vaan omille arvioilleen.”

Tiessalon mukaan toimittajat myös käyttävät usein uutistekstissä adjektiiveja vaivihkaa ja ohjaavasti – esimerkiksi ”Suomen velkaantuminen kasvanut rajusti” itse asiassa ohjailee lukijaa. ”Rajuus” lienee esitettävissä lukijalle myös tilastoilla eli faktoilla, tai vertaamalla esim muiden maiden vastaavaan vauhtiin tyyliin ”Suomen velkaantuminen euroalueen nopeinta” – tämä kertoo saman asian mutta perustuu faktoihin – ohjailematta.

“Jos faktat eivät pidä paikkaansa, uutista ei ole”, Tiessalo muotoilee.